Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Erilaisia ruokaan ja ruoanlaittoon liittyviä sepustuksia. Mukana seikkailemassa ei ole enää Jasu-koira, sillä ex-avopuolisoni on julmasti päättänyt pitää koiran itsellään, vaikka koira on yhtä paljon minun kuin hänenkin. Tiedossa pitkä taistelu =(
Laskuri 8.4.2007 alk.
Sivupohjat

 

29.05.2007 - 19:34

Mulla on ilmeisesti meneillän jokin lasagnekausi, sillä tuntuu siltä, että tätä ruokamuotoa on tullut viime aikoina tehtyä vähän turhankin usein. Tällä kertaa tein pienehköön foliovuokaan (sellanen, jossa on esim. saarioisten 700g laatikot) pienenpienen lasagnen, jota aion parina seuraavana päivänä töissä syödä =)

Kastikkeeseen tuli tällä kertaa seuraavanlaista:

400 g jauhelihaa

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

2 porkkanaa

1 tlk tomaattimurskaa

1 prk kermaviiliä

2 dl vettä

maustamiseen: provencen mix- yrttejä, herbamarea, mustapippuria, vs.chilikastiketta, soijaa

Ruskista jauheliha. Lisää sipuli, valkosipuli ja porkkanat. Lisää loput aineet ja anna kiehua hetken aikaa kasaan.

Tästä kastikemäärästä tulee riittävästi kahteen tuollaiseen vuokaan. Itse tein vain yhden vuoan ja pakastin toisen puolen kastikkeesta. Lasagne kootaan siten, että pohjalle kastiketta, sitten levyt jne. Päälle kerros kastiketta ja juustoraastetta. Uuniin 200 astetta 40min. 

14.05.2007 - 20:09

Sain idean köyhän miehen metsästäjänleipiin Julien blogista ja päätin tehdä pari leipää kokeeksi. Tein leivät samasta taikinasta, jolla tein alemmassa postauksessa olevat jauhelihapihvit. Sienikastikkeen korvasin sienisalaatilla. Hyviä olivat leivät ja teen varmasti myös toiste.

14.05.2007 - 19:40

Tein pakastimeen (ja yhden iltapalaksi) jauhelihapihvejä kiireisen päivän varalle. Täällä meillä päin on tänään satanut koko ajan ja sen vuoksi on tullut vietettyä lähes koko päivä keittiössä. On tullut puuhasteltua kaikenlaista.

Pihvitaikina:

350 g paistijauhelihaa

1 sipuli

0,5 dl ruokakermaa

2 munaa

2 valkosipulinkynttä

suolaa

mustapippuria

valkosipulichilikastiketta

soijaa

Sekoittele ainekset keskenään ja anna makujen tasaantua puolisen tuntia. Muotoile taikinasta pihvejä ja paista kuumalla pannulla kypsäksi.

29.04.2007 - 21:55

En tiedä mistä kaappiini oli johkaantunut Rainbow-merkkinenlasagnekastikepussi/koppa.. kuitenkaan pussukkaan kuuluvia lasagnelevyjä en löytänyt mistään.. ja paketti oli vielä kaiken lisäksi auki! Olenko siis sokeana ottanut kaupasta avatun paketin vai olenko itse hukannut levyt jonnekin. Tai mikä pahinta.: Onko itse varkaiden kuningas Alfred N.Ussi käynyt luonani vierailulla!! Pitänee ottaa virkavaltaan varmuuden vuoksi yhteyttä. Muttajottakoskakun levyt olivat jonnekin hävinnet, niin hain vanhusten luota irtolevyjä, koska halusin tehdä huomiseksi kunnon juomahalun herättäjän eli TULISEN LASAGNEN!! Jos haluat saada janon syntymään niin kipinkapin kauppaan hakemaan aineksia sillä ohje tulee tässä:

400g jauhelihaa

1 iso sipuli pilkottuna

3 valkosipulin kynttä murskattuna

puolikas paprika kuutioituna

öljyä

Tässä vaiheessa laita kaikki ainekset pannulle ja anna niiden ottaa vähän väriä! Ja sitten seuraavaksi edellämainitun sekoituksen joukkoon:

Rainbow lasagnenmaustepussi

5dl maitoa

4dl vettä

tabascoa maun mukaan

suolaa

mustapippuria

pizzamaustetta

jalapenoja + purkin lientä

valkosipulichilikastiketta

pieni loraus omenaviinietikkaa

Lisää siis em. ainekset joukkoon ja anna koko soossin kiehua kasaan hetken aikaa. Seuraavaksi tarvitset:

lasagnelevyjä

juustoraastetta

Laitappas vuoan pohjalle jauhelihakastiketta, lisää kerros lasagnelevyjä ja sitten taas kastiketta ja levyjä........... jatka, kunnes ainekset ovat täysin loppu! Lopuksi päälle juustoraastetta Laita vuoka 200 asteiseen uunin ja anna valmistua noin 40 minuuttia. Ota ulos uunista ja anna vetäytyä. Mielestäni lasagne on parasta seuraavana päivänä, kun sen lämmittää uudelleen uunissa! Toimii hyvin myös daagen efterinä =)

 

 

27.04.2007 - 15:52

Monet teistä ovat varmaan huomanneet, että työväen ilon juhla, vappu, on taas kolistelemassa ovella! Vapun aattona moni ottaa häppää koko vuoden tarpeen edestä. Siitä johtuen tiistaina (joka on muuten Jasun 2-vuotis syntymäpäivä) voi monella tytöllä ja pojalla olla melkoisen ankea ilme naamalla.. ja mikä parasta, rahat on hävinnyt jonnekin kummaan paikkaan ja seuraavaan tilipäiväänkin on yli viikko aikaa. Fakta1: Ei siis voi tilata pizzaa paikallisesta puljusta. Fakta2: Ei edes kannata miettiä tilaamista sillä vappu on tunnetusti kiireistä eikaa em. yrittäjillä. Siispä ota kohmeloiset aivosi käteen ja tee munkkeja, jotka varmasti vievät kankkusen kauas pois! Ohje on monellekin varmaan liian tulinen, joten vähentäkää määriä, lisätkää tai muuten vaan kokeilkaa, miltä tuntuu, kun krapula häviää pois!

"Munkit"

400g jauhelihaa (tässä tapauksessa mielellään sika-nautaa)

1 iso sipuli

2-3 valkosipulin kynttä

1dl kermaviiliä+0,5dl vettä

korppujauhoja

1 muna

suolaa

mustapippuria

paljon Tabascoa

Thai sweet chili- kastiketta

valkosipulichilikastiketta

kalamaustetta

50-100g matjessilliä

loraus sillilientä

Täyte

juustoa

jalapenoja

korppujauhoja

Laita korppujauhot turpoamaan kermaviiliin. Lisää jauhelihan joukkoon pilkottu sipuli ja valkosipuli. Lisää seuraavaksi mausteet, muna ja pieneksi pilkottu silli. Lorauta joukkoon myös hieman sillipurkin lientä antamaan makua. Heitä turvonnut kermaviiliseos jauhelihan joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.

Muotoile taikinasta 4-8 (riippuu siitä, kuinka suuria munkkeja haluat) pyöreää, noin sentin vahvuista laattaa. Laita ympyräisen keskelle iso juustokuutio sekä muutama jalapenoviipaletta. Sulje laatta ja pyörittele siitä pallo! Kierittele pallukka korppujauhoissa ja nosta sen jälkeen uunipellille. (alkuperäinen ajatukseni oli uppopaistaa munkit, mutta ajanpuutteen ja käytännöllisyyden vuoksi päädyin tekemään ne uunissa) Paistele n.200 asteisessa uunissa uunin tehon mukaan 30-45 minuuttia.

Koska oletuksena on se, että tätä ruokaa syödään krapulassa, niin suosittelen lämpimästi lisukkeeksi joko valmiita tai itsetehtyjä ranskalaisia sekä tuhtia majoneesia. Ruokajuomaksi kelpaa kunnon korjaussarja, elkkäs alkon vappusima. Tässä täydellinen munkkiateria =)

 

 

 

04.04.2007 - 20:25

Kun Pekkateemu tekee lihapullia, ovat ne todellakin pullia eivätkä mitään lihapyöryköitä.. vaikka nekin ovat hyvinkin maukkaita, mutta sopivat mielestäni enemmän joihinkin kokkarijuttuihin kuin perusravinnoksi =) Tein pullat jo huomista varten valmiiksi, koska huomisesta tullee sen verran kiireinen päivä, että ei välttämättä ehdi kauheesti ruokaa laittamaan.

400g jauhelihaa

1/2 paprikaa pieninä kuutioina

1 pieni sipuli

1 muna

vähän korppujauhoja

1dl vishyvettä

Ingmanin maustamatonta sulatejuustoa oman maun mukaan

suolaa

mustapippuria

muutama vihreää oliivia kuutioituna

Laita korppujauhot turpoamaan nesteeseen. Lisää hetken kuluttua muut aineet joukkoon ja sekoittele. Muotoile isoja lihapullia uunipellille (itse tein tästä määrästä 9 kpl reilunkokoisia pullia). Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes pullat ovat kauniinvärisiä.

Joo.. lisukkeeksi keitin riisiä ja höyrytin broccoli-mix kasviksia. Laitoin lihapullat uimaan kaupan valmiiseen ruskeaan kastikkeeseen.. siitä tulee jollakin tavalla aina mieleen kouluruokalat.. seuraavalla kerralla teen kyllä ruskean kastikkeen itse alusta alkaen.

 

01.04.2007 - 18:02

Ohhoh, onpa siitä jo kulunut aikaa, kun viimeksi olen ehtinyt koneen ääreen istahtamaan ja kirjoittelemaan enemmän tai vähemmän onnistuneista kokkailuistani... mutta.. parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanoo vanha sananparsi. Tai.. kun tämän pojan keitoksista puhutaan, niin voisi ehkä se parempi vaihtoehto olla tuo jälkimmäinen  -ei milloinkaan. Olen tehnyt useampaan otteeseen kotikebabia enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Hyvän perusohjeen löysin aikanani www.kebabille.com sivuston kautta.. siitä olen sitten soveltanut aina tarkoituksen mukaan erilaisia pötkylöitä (esim. itämainen, kreikkalainen, riistainen jne.). Eilen Pekkateemu oli vähän viihdyttämässä itseään paikallisessa naiktklupissa, jossa tuli tuota "viisasten juomaa" otettua ehkä se yksi tuoppinen liikaa.. ei oloni nimittäin ainakaan kovin viisaalta tuntunut.. varsinkaan sunnuntaiaamuna =) Perinteistä yöpizzaa ei tullut haettua, joten tänään oli suolaisen mieliteko todella suuri. Pakastimesta löytyi jauhelihaa, joten pistinpä sitten kepappipötkylän uuniin. Tällä kertaa tein lihasta todella tulisen version, joten mausteita kannattaa vähentää huomattavasti ellet ole tulisen ystävä! Laitan tähän itse käyttämäni ainesmäärät:

400g naudan paistijauhelihaa

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1tl Herbamare yrttisuolaa

Paljon mustapippuria rouhittuna

n.15-20 tippaa Tabascoa

2rkl valkosipuli-chili kastiketta

loraus soijaa

Resepti on hyvin yksinkertainen, mutta se on uskomattoman helppo kämmätä. TÄRKEIN asia kotikebabin tekemisessä on se, että liha on KUNNOLLA vaivattu. Ei riitä se, että hieman käsin tai kauhalla painelee taikinaa, vaan se on käsiteltävä kunnolla (muuten lopputulos on mureke)! Laitoin kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja annoin koneen pyöritellä taikinaa sellaiset 15 minuuttia.. valmis lihamassa näyttää koostumukseltaan hyvin tahnamaiselta. Muotoile lihasta pötkylä ja kääri se folion sisään TIUKASTI (taas kohta, jossa homma voi kusaista). Laita pötkylä n.100-125 asteiseen uuniin muutamaksi tunniksi.. älä yritä HUIJATA, sillä muuten tuloksena on taas se surullisenkuuluisa lihamureke, jonka valmistaa huomattavasti vähemmällä vaivalla. Jos olen nyt malttanut odottaa sen muutama tuntia, niin sinulla pitäisi olla uunista ulos tulossa köntti herkullista lihaa. SEIS!! Älä kiirehdi.. anna lihan vetäytyä kunnolla.. tällöin maut pääsevät hienosti tasaantumaan ja liha vetäytymään. Jos kuitenkin olit ahne ja menit syömään kepsusi, niin et saa koskaan tietää, kuinka hyvältä se voisikaan maistua kunnolla vetäytyneenä =) Oletetaan, että olet ottanut lihan uunista, etkä ole vielä syönyt sitä.. nyt onkin sitten hyvä aika valmistaa lisukkeet, jotta nautinto on täydellinen. Itse tein seuraksi ranskalaiset joihin kulutin seuraavia aineita:

4 perunaa tikkuina

2rkl öljyä

1tl suolaa

Tein ranskalaisista reilunkokoisia tikkuja ja maustoin ne öljy-suolaseoksella. Laitoin uunipellille 225 asteeseen, kunnes olivat mukavan värisiä.

Lisäksi kuuluu myös ehdottomasti vihersalaatti sekä tulinen tomaattikastike, joka valmistuu suurinpiirtein näin:

Tölkki chilitomaattimurskaa (Eldorado)

Maun mukaan jalapenoja pilkottuna

Yrttejä, chilijauhetta+ muita mausteita fiiliksen mukaan =)

Laita kaikki aineet yrttejä lukuunottamatta kattilaan ja anna tekeytyä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 45-60 minuutin ajan. Mitä kauemmin jaksat odotella, sen parempi on lopputulos. Lisää mahdolliset yrtit vasta haudutuksen loppuvaiheessa, jotta antavat paremmin makua.

Jos ja kun olet malttanut tehdä kaiken kiireettä ja rauhassa, on sinulla nyt edessäsi lähestulkoon täydellisyyttä hipova kotikebabannos. Helpommalla tietysti selviää ostamalla annoksensa joko lähikaupan einestiskiltä tai naapuritalon kepappipaikasta.. suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä maku on kuitenkin hivenen erilainen. Vinkki: Hyvin vetäytyneestä lihaköntsästä saa siivuja esim. pehmeälle juustolle tarkoitetulla juustohöylällä.

Kuva on taattua Pekkateemulaatua eli suomeksi sanottuna aika hanurista.. mutta eipä tässä itku auta. Yritän kovasti säästää parempaa kameraa varten =)

18.03.2007 - 20:28

Vau!! Olen saanut jo aikaiseksi 11 enemmän tai vähemmän kiinnostavaa kirjoitusta.. Kai tämä bloggailu tästä lähtee kohta kunnolla käyntiin.. mutta nyt eteenpäin, sanoi Pekkateemu kun ulkona näyttää satavan taivaan täydeltä lunta. Vielä eilen mietin kesärenkaiden vaihtoa, mutta tämä päivä todisti sen ettei armahan Suomenmaamme ilmastoon voi enää luottaa.. no Jasu-herra tykkäsi peuhata taas lumessa =) Muttamutta, mitäs minä tässä taas oikein höpöttelen.. mennään siis tästä jo vähitellen asiaan! Käväisin tuossa alkuillasta vanhempieni luona. Olivat eilen syöneet jauhelihakastiketta, josta oli jäänyt pienet jämät jäljelle. Otin kastikkeen mukaani ja mietin, miten sitä voisi jalostaa. Jääkaapista löytyi jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt paprika, joten päätin täyttää paprikan jauhelihakastikkeella. Lisukkeeksi tein omatekoiset ranskanperunat, jotka tuntuvat olevan täällä blogimaailmassa tällä hetkellä todella kova sana. Tarjosin myös (itselleni =) salaattia, jossa oli jääsalaattia, tomaattia, kurkkua ja paprikaa. Kokonaisuus oli todella maittava, mutta.. ..odotettavissa ensi yönä: närästystä! Kuvan ottamisen meinasin unohtaa, mutta viime hetkillä (ennen aterian lopullista tuhoamista) muistin ottaa kuvan. Kuvasta näkee, kuinka paska kamera minulla on.. ei sillä kunnon kuvia saa.. ehkä keskellä kirkasta päivää.. tai sitten ei.

08.03.2007 - 17:16

Tänään tein ruoaksi hieman erilaista mureketta ja gratinoituja kasviksia. Kuva ei ole ollenkaan edukseen, sillä ruoka oli hyvää.

Mureke

400g naudan jauhelihaa

1pss blå bandin pippurikastikejauhetta

1dl olutta

1 sipuli

1 muna

100g Gouda juustoa pieninä kuutioina

hieman korppujauhoja

Tabascoa maun mukaan

mustapippuria myllystä

(suolaa)

Sekoita olut, pippurikastike ja korppujuhot keskenään. Anna korppujauhojen turvota hetki. Lisää joukkoon muut ainekset. Itse paistoin murekemassan folion sisään käärittynä uunissa noin 125-asteessa parisen tuntia. Foliossa paistettuna maut pysyvät mielestäni paremmin. Voit toki myös paistaa perinteisen paisto-ohjeen mukaan eli 200-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.

 

Kasvisgratiini

1 pss broccoli-mix pakastetta

2-3dl ruokakermaa (ne kolmen juuston kastikkeet varmaan sopisi myös tähän)

n.100g (tai enemmän juustoraastetta)

suolaa

mustapippuria

Anna pakastekasvisten sulaa jonkin aikaa, jotta osa nesteestä lähtee pois. Lyö ainekset uunivuokaan sekaisin ja laita vuoka uuniin 225-asteeseen. Anna olla niin kauan, että päällinen on sellainen kauniin kellertävänruskea. Minulla se vei aikaa vähän reilut puoli tuntia.

Tarjoile gratiini ja mureke vihreän salaatin kanssa.